Haasteellinen heinäkuu

03.08.2018

Heinäkuu on yllättänyt monella eri tavalla. On ollut kunnon aito intiaanikesä ja yöt ovat olleet nihkeitä ja ahdistavia. Lisäksi olen kärsinyt ennätyskuivasta lompakosta, sateista puhumattakaan. 

Työssäni kohtaan ihmisiä jokaisenä arkipäivänä. Erilaisia tapauksia, erilaisia ongelmia sekä erilaisia huolia. Usein minulla ei juurikaan ole haasteita käsitellä kenenkään yhteydenottoja, mutta kuumuus on saanut osaltaan monen ihmisen kärsivällisyyden siihen pisteeseen että pienemmästäkin ongelmasta tulee helposti ylitsepääsemätön. Tai ainakin se tuntuu sellaiselta heille olosuhteiden vuoksi.

Itse en koe lainkaan tavallisten arkisten pulmien kanssa ongelmia, sanotaanko juuri koskaan, joten on helppo nähdä ratkaisuja ja selkeyttää ihmisille heidän ajatuksia. Viimeaikoina olen kuitenkin havainnut itsessäni sellaisen tunteen että empatiani on lopussa vähäpätöisistä asioista marmattajille. Tämä on huolestuttavaa sillä koen että jokaisella ihmisellä on kuitenkin yhtälainen oikeus murheistaan tehdä juuri niin suuria kun he itse niistä haluavat, usein toki oman mielenterveyden kannalta ei välttämättä kannattaisi kuitenkaan tehdä kärpäsistä härkäsiä. Tietenkin se haaste tulee siinä, sillä kuka minä olen tuomitsemaan tai arvostelemaan sitä kenellä on enemmän oikeutusta marmattaa toisesta ja kenellä toisesta asiasta. En tietenkään voi, enkä ole siinä asemassa että saisin tai voisin näin tehdä.

Tämä heijastaa mielestäni täysin sitä mitä yhteiskunnassa julkisessa arvokeskustelussa juuri paraikaa on tapahtumassa. Turvapaikanhakijat, tappaja-koirat, kuumuudesta kärsivien syyllistäminen, kaikissa näissä on samoja piirteitä samoista aiheista. Some on pullollaan erilaisia kiistoja missä ihmiset eivät suinkaan katso asioita tarpeeksi suuressa mittakaavassa sekä ilman tunteita, jolloin väkisinkin oletetaan, tuomitaan ja arvostellaan.

Arvot ja asenteet ovat edelleen ne asiat mitkä pitää erityisen tarkasti käydä läpi ennen kunnollista mielipiteen muodostusta, jos sinusta on ok kieltää vaikka turvapaikanhakijat suomessa tai tiettyjen koirarotujen olemassaolo, niin ilmaise se selkeästi arvopuheissasi, jotta siihen on helpompi myös argumentoida takaisin. Puolivaloilla tehty puolivalmis ajatuksen oksentaminen someen ei välttämättä ole hyvä päätös, jos et itsekkään vielä tiedä perimmäisiä ajatuksia jonkun asian ympärillä. Tällöin helposti tulee provosoitua sillä vastapuolelta saattaa tulla jokin sellainen ajatus tai väite, mikä nostattaa pintaan tunteita. Tämä on erittäin hyvä mittari itsetutkiskeluun.

Itse olen paininut siinä että miksi minua häiritsee muiden elämän pienimmät ongelmat ja ne aiheuttavat minussa niin suuria turhautumisen tunteita, johtuuko se siitä että olen itse enemmänkin eksistentiaalisen kriisin keskellä vai siitä että olen salaa esimerkiksi kateellinen ihmisille, jolla elämän suurimmat turhautumisen ja raivon tunteet saavat aikaan mitättömät maalliset asiat? No, kateutta en usko sen olevan mutta olen tehnyt pohdintaa alemman tietousuuden tilan kaappaamisyritykseltä, eli kenties minäkin haluaisin tuomita tai arvostella! Mutta miksi? Eihän kenenkään murhe ole minun. Luulen kuitenkin, että olen sen perimmäisen uskomuksen tämän ahdituksen takaa löytänyt ja se taitaa olla kuitenkin se, että uskon siihen että pystyisin auttamaan heitä jotka maallisten pulmien kanssa painivat, avartamaan ja nostamaan heidän omaa tietoisuutta ja lopettaa heidän kärsimyksen siihen hetkeen. Haaste on siinä (eli ahdistus tulee tästä!), että usein ihminen ei halua tulla autetuksi vaikka neuvoja on kuuntelemassa. Ja usein koska koen olevani samanarvoinen ihmisenä on roolissa vaikea olla, jossa pitäisi ikään kuin olla "se parempi ihminen". Usein tämä tulee luoda kunnioituksen kautta ja arvostuksen, mutta kun se kuumuus on sumentanut terveen järjen, alkaa soppa olemaan valmis ja kiehumispiste hyvin lähellä.

Olen anonut kohtuutta sekä armoa, sillä myös minun vartaloni voimat ovat heikentyneet kuumuudessa ja lisäksi ruokavalioni on ollut kovin yksitoikkoinen lomakossa vallinneen kuivuuden vuoksi. Pään vetäminen perseestä on tällä viikolla ollut ennätysvaikeaa ja olen usein itseni saanut kiinni typerien ajatuskelojen ajattelemisesta, hyvin epätyypillistä! Voi tätä ihmisen eloa! Ja minäkin vain ihminen olen. Toivottavasti jo ensi viikolla alkaa helteet helpottamaan.

Rakkaudella,

Riikka