Luovuuden tuska ja mahdottomuus

26.06.2018

Olen kirjoittanut lomallani pientä projektimuotoista kirjaa, ainoastaan tässä projektissa on varmaa, että se kirja muodostuu. Luovuus on haastava asia, olen tehnyt itselleni selväksi ettei mitään väännetä väkisin, jotta asia mistä haluan kertoa, ei tule ulos pääni sisältä liian väkinäisesti. Se on toiminut kohtuullisen hyvin kun olen muodostanut itselleni aikatauluja. On olemassa kirjoituspäivä ja sitten on lepopäivä kirjoittamisesta. Tietenkin, koska aikataulu on luotu itselleni, siinä joustaminen on myös helppoa ja vaivatonta. Jos tuntuu ettei synny, ei pakoteta. Jos syntyy päivänä kun ei oltu "sovittu" kirjoituspäiväksi, hienoa. Projektin edetessä huomaan kuitenkin kaipaavani jotakin toista henkilöä siihen tueksi, tai oikeastaan haistattelijaksi ja haastajaksi jotta oma itsekriittivsyys ei hyppäisi liikaa tielle. Kaipaan siis toden totta kustannustoimittajaa, joka uskoo silloin kun kuuluu ja haastaa silloin kun kuuluu. Olen yrittänyt ystäviltä kysellä joistain ideoista, mutta ei siitä tunnu oikeastaan tulevan mitään sillä heidän tehtävä ei tietenkään ole se mihin heitä pyydän. Toki suuri apu heistä on ollut, mutta ei juurikaan sellainen apu, mitä kaipaan. Onko tässä ensimmäinen viesti luovuuden tuskalta?

Yleensä kaikki luovat projektini tapahtuvat lähinnä roiskien sinne tänne ja lopussa yhdistetään pisteet. Tämän kirjoittamisen kanssa olen yrittänyt uudenlaista lähestymistapaa omiin kaavoihini, jotta saan asiasta enemmän irti, sekä oppisin toisenlaisista lähestymistavoista sen hyvän mitä ne tarjoavat ja yhdistän siinä kuitenkin sen koko luomuksen loppukädessä omaan visiooni ja näkemykseeni, pelkkää voittoa tiedossa? No siitä viis. Mitään painetta ei sovi luoda itselleen, ellei sellaiseen ole tarve. En pidä juurikaan aikatauluista, vaikka kaikki projektit syntyvät lähes aina aikataulun mukaan.

Luomisen tuskasta ei ole vielä näkyvissä kuin pienen pieni vilahdus. Luomisen tuska puhutaa kyllä ja mietityttää tältä vinkkeliltä kovasti juuri nyt. Tuskako saisi luovuuden aikaan? Kenties kyse on ennemmin vaistomaisen toiminnon aikaansaamasta, elämää eteenpäin kannattelemasta voimasta, josta ammentuu uudet ideat? Tai sitten ilmiö liittyy siihen kuinka taiteilija haastaa itseään ja omaa ajatustaan saadakseen irti paremmin luovan flow-tilan. Kymmeniä ja kymmeniä sketsauksia vaativa prosessi, jonka takaa löytyy luovuus ja visio, joka saadaan siirrettyä paperille tai kankaalle, tietokoneen ruudulle tai minne ikinä luovuutta oltiin tarvitsemassa. Tälle prosessille tulee antautua täydellisesti, luottaa sen kantamaan voimaan. Sudenkuoppana tässä on kuitenkin liika itsekriittisyys. Luovassa prosessissa ei missään nimessä ole hyvä jos liikaa itseään haastaa ja hukkaa itsensä, sillä negatiiviset tunteet saattavat viedä kauemmaksi halutusta päämäärästä ja luoda luovan blokin, tilan missä luovuus on jumahtanut paikalleen ja ei virtaa. On siis selvää, että tunne on liitoksissa luovuuteen ja hyvään tuotteliaisuuteen ja taitelijan tulee osata päästää irti kontrollista, löytää hyvän itsetuntemuksen kautta kanava, jossa luovuus virtaa sekä antautua prosessille sellaisenaan. Mikään mikä on tarkoitettu tapahtuvaksi, ei ole tuskan ja työn takana vaikka työllä ja tuskalla pääsee kuitenkin eteenpäin tiettyyn pisteeseen asti. Annan siis projektissa itseni olla, haastan ajatuksiani edelleen ja luon sen mitä visioni minulle kertoo ja nautin kyydeistä. Ei se määränpää niinkään kuin se matka, kyllä se sieltä tulee jos on tullakseen!

Rakkaudella,

Riikka