Mikä on nousussa?

17.08.2018

Jos pitäisi nyt muokata tietokoneohjelma, joka kuvastaisi maailman menoa, tekisin sinne erikseen vanhan kunnon nousussa ja laskussa listat arvojen ja moraalikäsityksien alle. Maailmankuva tällä hetkellä tuntuu huonon scifileffan ennen-maailmanloppua-skenaariolta ja leffassa mässäiltäisiin sillä mikä ihmisen ajoi tuhoon. Tai sitten ei, mutta siltä juuri nyt minusta tuntuu.

Nousussa:

  • Oman edun tavoittelu
  • Sosiaaliset pelit
  • Epärehellisyys
  • Egon buustailu
  • Vihapuhe

Laskussa:

  • Yhteisöllisyys
  • Samaan hiileen puhaltaminen
  • Rehellisyys
  • Pyytettömyys
  • Arvostus

EI tämä näin mustavalkoista oikeasti ole, ilman valoa ei ole varjoja. Se kuinka varjossa on itse, on jokaisen oma asia ja oma polku. Joku tuntematon kuitenkin joskus sanoi, että kynttilä ei koskaan menetä omaa liekkiään sytyttämällä toisen kynttilän. Haluaisin että kaikki ihmiset olisivat kuitenkin valaisseet ne omat pimeät puolensa ja antaneet itselleen anteeksi. Kontrasti on ympärilläni juuri nyt liian suuri.

Silti vaikuttamatta täysin kahjolta, sanoisin että on hyötyä katsoa sinne varjon puolelle ja etsiä omat kipupisteet ja poistaa kärsimys. Varjoilla tarkoitan niitä piirteitä itsessään jotka luovat käyttäytymismalleja mitkä johtavat kärsimykseen, negatiivisiin tunnetiloihin, käyttäytymistä mikä vielä ei ole havaittu, alitajuiset prosessit jotka johdattelevat kohti varjoa. Kärsimyksen poistoon löytyy erilaisia työkaluja, on tunnetyöskentelystä mindfullnesiin, kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kaikissa menetelmissä yhteisenä kuitenkin on tunnistaminen, hyväksyminen ja anteeksianto. Ensin täytyy tunnistaa asia, tunnistaa ajatus, tunnistaa käyttäytymismalli, tunnistaa mistä on kyse, jotta asiaan voidaan puuttua. Joskus voi olla hyvä saada ulkopuolisen silmät ja korvat avuksi. Kaikista tärkein elementti mielestäni kärsimyksen poistamisessa on kuitenkin se, että ymmärretään ettei mikään ole rikki ja mitään ei tarvitse "korjata". Kuvailisin ennemmin sitä uudelleen jäsentelyksi, uusien ajatusmallien sisäänajoksi, neurons that fire together, wire together. Muutetaan mielen kirjastoa hieman, koulutetaan ajatusta synnyttämään positiivisempia lopputuloksia käyttäen omaa vapaata tahtoa, jos sellaista nyt edes onkaan, jokaiselle sopivalla tavalla. Kuten kaikki mielet ovat yksilöitä ja uniikkeja kokonaisuuksia, pitäisi niihin soveltaa myös erittäin tehokkkaasti jokaisen mielelle soveltuvia työkaluja. Ei kaikki mahdu yhteen muottiin, eikä pidäkkään. Mutta ensin siis havaitsemaan negatiivinen kohta, joka tuo kärismyksen.

Seuraavaksi voidaan miettiä miten hyväksyä jotakin itsessään mikä tuo sen kärsimyksen itselleen, se käyttäytymismalli joka luodaan jostakin uskosta, arvosta, pelosta tai jostakin kokemuksesta. Hyväksymisen aloittamisessa täytyy mielestäni aloittaa siitä, että mietitään mitä hyväksyminen on. Onko hyväksyminen vain tosiasioiden myöntämistä? Sanotaan, että ne sotilaat jotka voivat hyväksyä tulitaistelussa kaatuneen aseveljensä kuoleman nopeasti, selviävät todennäköisesti itse tilanteesta kuolematta. Toki analogiana hieman kaukaa haettu, mutta tulitaistelussa ei taida olla aikaa jäädä murehtimaan ja surkuttelemaan kun kohti viuhuu vihulaisen tuli. Eli siis katsomalla asiaa suoraan silmiin ja hyväksyä tässä ja nyt hetkessä tapahtuva totuus on ainoa keino päästä seuraavaan ruutuun. Minkä kissa raidoilleen voi? Kukaan ei synny täydellisenä tähän maailmaan joten hyväksyminen on vain asioiden katsomista itsensä ulkopuolelta ilman syy-yhteyttä itseensä. Asioiden hyväksymiseen on myös olemassa keinoja ja tapoja joilla voi sparrata mieltään laajentamaan sitä asenteeksi asti ja samalla liikuttaa itseään elämään enemmän läsnä hetkessä.

Anteeksiantaminen, tuo viimeinen kärsimyksen lopettava luukku elämän joulukalenterissa, sen avaamista joutuu yhtälailla odottamaan kärsivällisesti kun kalenterin 24. luukkua. Anteeksi ei tarvitse saada, että sitä voi antaa. Tämä on hieman kuin aikamatkustusta menneeseen, antaa anteeksi itselleen siitä mitä on tehnyt, ajatellut, tuntenut, ollut. Tavallaan anteeksiantaminen on eräänlaista jossittelusta luovuttamista, jahkailemisesta irtipäästämistä. Luovutat tunteista jotka aiheuttavat sinulle tuskaa. Annan jotakin anteeksi, annan pois jotain, luovut jostakin joka on sinulle sitä mikä liittyy tuskaasi.  Anteeksianto on katumuksen luovuttamista pois. Jotta voi antaa anteeksi joutuu katumaan ensin, katumus tuo kärsimystä lisää hetkellisesti joten katuva voi helposti eksyä takaisin alkuun, pidä siis liekki kirkaana ja muista että katuminen voi viedä vain takaisin ensimmäiseen ruutuun tai sitten johtaa parannuksen tekoon, anteeksiantoon, oppimiseen. Katumus on mielestäni äärettömän tärkeä tunne anteenksiannon kanssa työskentelemisessä. Kuinka mielelle luodaan reittiä väistämään tätä tunnetta, muokkaamalla ajatuksiaan pois kokonaan negatiivisista tunnetiloista, kohti positiivisia tunnetiloja, kohti järkevämpiä käyttäytymismalleja ja valintoja. Anteeksiannon ja katumuksen yhteys on valtava ja katumus sisältyy mielessäni anteeksiantoon. Ajatuksissani aito anteeksianto on katumuksen kautta vilpittömäksi muuttunut ymmärtäminen toisen sekä oman kärsimyksen aiheuttajasta ja sen irtipäästäminen, unohtaminen. 

Jotta ei menisi liian paasaamiseksi tänään, niin tässäkään ei ole koko totuus. Vaan murto-osa siitä mitä on totuus. Totuus on naaman edessä, sen katsominen vain usein on rajottunutta ihmisen aisteilla ja mielellä, ehkä siksi tarvitsemme toisiamme jotta näkisimme totuuden tarkemmin yhdessä. Siksi kai peleissä on monta tuomaria tarkkailemassa että sääntöjä varmasti noudatetaan, vaikka siltikään tuomarit eivät kaikkea näe. Usein haaveilen siitä että mitäs jos pelissä ei kukaan rikkoisi sääntöjä, olisiko silloin nähtävissä tarkemmin mitä tapahtuu?


Rakkaudella,

Riikka