Oivallus on illuusio

12.10.2018

Oivalsin että oppiakseen täytyisikin keskittyä onnistumisen sijaan epäonnistumaan. Ja mahdollisimman laajasti ja mahdollisimman useasti ja mahdollisimman monella eri tavalla, jotta oppimisprosessi olisi jatkuvaa. Sanovat että kehityksen tappaa tyytyväisyys, tätäkö he tarkoittivat? Että tyytyväisyys on oppimisen vihollinen. Että oppiminen päättyy johonkin jos tyytyy oppiinsa.

Käveleminen on hyvä ja suhteellisen helppo ottaa tähän ajatukseen mukaan koska kävellä osaa suunnilleen kaikki kahdella jalalla kulkevat normaalivartaloiset henkilöt. Kun olet pieni vauva, etkä osaa kävellä, sinussa sisäsyntyisesti asuva tarve syttyy ja haluat nousta pystyyn ja päästä eteenpäin muuten kun möyrimällä nelinkontin. Käveleminen on siitä kiva taito koska se on nopeampi tapa päästä paikasta A paikkaan B, kun kuljemme sinne kahdella jalalla. Ei se vauva kuitenkaan nouse yhtenä päivästä sängystä ja ala kävelemään, vaan ensin vauvan koko kehon tulee kehittyä siihen pisteeseen että kävely on edes mahdollista. Eli jotta voi oppia kävelemisen kahden raajan varassa, kehon tulee kehittyä, aistijärjestelmän tulee kehittyä ja mielen tulee kehittyä, jotta se oppii kävelemään. Tai itseasiassa jotta se voi aloittaa elämänmittaisen matkan kävelyn ihmeelliseen maailmaan. Sitähän se perjaatteessa on. Koko elämän kestävä taito, jota pitää pitää yllä ja jota voi kehittää aina. Alitajunnan hallitsema taito, jonka olet oppinut harjoittelemalla epäonnistumista lukemattomia kertoja jotta oppisit. Kävelyn taitoa arvostat vasta silloin kun olet menettämässä sen tai menettänyt sen hetkellisesti, ei se ole kuitenkaan mikään itseisarvo, vaan se on sinun omalla työllä saavutettu taito epäonnistumalla sinnikkäästi mahdollisimman eri tavoin!

Aina on varaa parantaa ja aina on jotain mistä voi oppia, eli toisin sanoen aina löytyy tilaisuus epäonnistua uudella tavalla, jotta voi onnistua uudella tavalla ja jotta voi oppia eli kerätä tietoa. Oppiminen on tiedon jatkuvaa keräämistä ympäristöstä aistijärjestelmäsi läpi suodatettuna omalle mielellesi sopivalla tavalla. Kun keskittyy suoritukseen pelkäämättä epäonnistumista, saattaa haittavaikutuksena olla asioiden nopea sisäistäminen, jolloin kehitys tapahtuu luonnollisesti kasvamalla, kuin astumalla rappusia yksi kerrallaan aina haastavampiin ja haastavampiin kokemuksiin ja tilaisuuksiin kerätä enemmän tietoa. Tälläisen ajatusmallin sisäistäminen on kultaa, arvosta sitä että on mahdollisuus epäonnistua, jotta tiedonkeräämisen mahdollisuus suurenee, jotta mielesi saa lisää referenssipisteitä omassa järjestelmässään ja alitajunta saa lisää tietoa, josta voi prosessoida ja jakaa informaatiota tietoiselle mielellesi. Epäonnistuminen voi ainoastaan tarpeeksi monta kertaa tapahtuessaan eri tavalla, johtaa pelkästään onnistumiseen. Väkisinkin todennäköisyydet haluamallesi lopputulokselle kasvaa kun vaihtoehdot käydään läpi, vaikka yksi kerrallaan. 

Voi olla kuitenkin vaikeaa yhtäkkisesti adoptoida tuntematonta tai vierasta ajattelumallia, varsinkin mikäli oma selvitymiskykyisyys on alhainen ja yleensä tulee luovutettua helpolla jos ei heti onnistu. Fakta kuitenkin on, että sinnikkyyttä tarvitaan jotta voi oppia uutta. Vauvakin kaatuu ja nousee ylös kunnes oppii, sinnikkäästi yhä uudelleen ja uudelleen. Jokainen epäonnistuminen on mahdollisuus olla lähempänä onnistumista. Ei ole olemassa ketään henkilö, johon vertaamalla oppijaa tai oppilasta, saavutettaisiin hyötyä itse oppijalle. Tapahtuma on ainoastaan yksilökohtainen saavutus ja kokemus tässä ajassa ja avaruudessa ja tapahtuu tässä ja nyt. Huonoin kannustus on mielestäni oppimisen yhteydessä sellainen missä vertaillaan, kuten esimerkiksi: "kyllä sinäkin opit tämän koska Liisakin oppi". Ei ole olemassakaan sellaista vakiota että koska joku toinen oppi, niin sinäkin oppisit ja se olisi itsestäänselvyys! Tietenkin kuitenkin tälläisella kannustamisella tai tiedon välittämisellä voidaan kuvailla tilannetta, joka kertoo jonkin tehtävän tai taidon olevan opittavissa erilaisten ihmisten kesken mutta, ja nyt tärkeä pointti, jos haluat kannustaa vertaamalla niin kannustathan vertaamalla henkilön aikaisempiin oppimisen kokemuksiin, eli siis jotakuinkin esimerkiksi näin: "kyllä sinä opit tämän koska sinä opit myös edellisen harjotteen".

Oppimisen mekanismeja tarkemmin tutkimalla voidaan havaita että toistot ovat tärkeässä roolissa missä tahansa oppimisessa. Toistoja tarvitaan kahdesta syystä. Ensimmäinen syy on saada tietoa siitä mitä on vahvistettava jotta päästään haluamaamme lopputulokseen ja toinen syy on saada haluamastamme lopputuloksesta mahdollisimman monta positiivista kokemusta, jotta voimme alkaa automatisoimaan tehtävää alitajuntamme hoidettavaksi. Toistoja siis tarvitaan sujuvuuden saavuttamiseksi ja tietoisuuden siirtämiselle uusiin haasteisiin tai uusiin epäonnistumisiin. Olemmeko kuitenkin ymmärtäneet asian itseasiassa väärin, onko onnistuminen siis illuusio? Havainnot tukee kuitenkin sitä, että onnistuminen on se mihin tulee pyrkiä jotta voimme oppia, mutta tärkein rooli on kuitenkin sillä mitä tapahtuu ennen sitä yhtä onnistumista. Olisiko syytä siis itseasiassa pyrkiä epäonnistumaan? Yhtä onnistumista ennen nimittäin voi tapahtua vaikka sata epäonnistumista! Tai tuhat! Tai 10 000! Ei ole olemassa tahoa joka määrää kuinka monta kertaa epäonnistua, jotta onnistua. On vain todennäköisyydet tapahtuman lopputuloksille ja ne ovat joko kallellaan uudelle epäonnistumiselle tai kallellaan onnistumiselle. Sinä määräät kuinka sinnikkäästi jatkat, nouset ylös ja pyyhit polvesi ja menet kohti seuraavaa toistoa jonka tehtävä on tarjota informaatiota jonka avulla voit säätää seuraavaa toistoa joka johtaa onnistumiseen. 


Rakkaudella,

Riikka